sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Terveisiä Tallinnasta

Reissusta on palattu turvallisesti kotiin. Tällä kertaa tein ostoksia varsin maltillisesti. En löytänyt Karnaluksista ihan sitä mitä lähdin sieltä hakemaan, joten tyydyin tällaisiin pieniin ostoksiin. Nuo ruusupuiset puikot olivat kyllä ostoslistalla, niillä oli hintaa muistaakseni 4,60/paketti, ei paha. Karnaluksista löytyi myös ergonominen Cloverin virkkuukoukku (hinta 2,75), joka siis alla olevassa kuvassa. Lankojen lisäksi ostin Karnaluksista mm. paperikukkia askarteluihin, mutta niistä enemmän toisessa blogissani. Tiedoksi muuten, että kangaskauppa Abakhan Fabrics sijaitsee nykyään osoitteessa Tartu mnt 63 eli samassa talossa kuin Karnaluks, vaan eri päässä. Tuolla liikkeestä löytyy myös lankoja, kankaita, pitsejä yms.


Tässä ostokseni Kaubmajassa sijaitsevasta Liann-Löngad liikkeestä. Näillä hinta vähän yli viiden euron / 100 g kerä. Kaksi vasemmanpuoleista olivat vielä 15% tarjouksessa.

Kävimme myös Tallinnan Stockmannilla ja siellä ihan täysin heräteostoksena mukaan lähti tämä vähän surumielisen näköinen pöllöpannumyssy. Tämä käy ihanasti mökille jossa nautimme aina pannukahvia. Tästä tykkään ihan hirmusti.


VINKKINURKKA

Jos Karnaluksin shoppailun jälkeen haluaa huikopalaa kannattaa suunnata Vana Villemi Pubiin, joka löytyy osoitteesta Tartu mnt 50, eli vähän Karnaluksista kaupunkiin päin, toisella puolen tietä. Paikka on uusi ja ihan näkemisen arvoinen + ruoka edullista ja makoisaa. Tuolla etenkin paistetut valkosipulileivät ovat niiiiin hyviä.


Tallinnan Vanhassa kaupungissa on aivan uskomattoman upean palvelun ruokapaikka nimeltään Ribe (osoite oli Vene 7). Ruoka ei ehkä ole halvinta mahdollista, mutta hyvää ja palvelu on aivan käsittämättömän loistavaa. Kaikki annokset on kauniista laitettu ja ruokailun välillä tuotiin erilaisia maistipaloja teemalla "kokilta terveisiä". Tunnelma oli ihana ja asiakkaat todella huomioitiin. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka.

Nyt tämä rouva lähtee pyykinpesuun. Toivotan teille oikein leppoisaa sunnuntaita!

1 kommentti:

  1. ihania ostoksia..tosi kivoja herkkuväri lankoja oot löytäny kyllä :P

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati