sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Maakuntamatkailua

Jos satut ajelemaan Asiakkalassa päin kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa remontin jäljiltä tänä kesänä uudelleen avattua Urajärven kartanomuseota. Paikka on todella näkemisen arvoinen ja alueella olevasta kahvilasta löytyy kaikenlaisia herkkuja, mainittakoon vaikka suklaamousse ja muut ihanat kakut.


Pieni tietoisku kartanoon liittyen löytyy täältä. Kartanon vimeisten omistajien sisarusten Lilly ja Hugo von Heidemanin elämää löytyy myös esim. Elisabet Ahon kirjasta Lilly. Itse olin lukenut kirjan juuri ennen ensimmäistä vierailuani kartanomuseossa, ja maisemia tarkastelin sen pohjalta. Silloin " vuosia" sitten oppaana   toimi aivan upea rouva joka oli pukeutunut Lillyksi ja esiintyi siis hänenä. En tiedä onko vielä vastaavaa "näytöstä" tarjolla, mutta kovasti toivoisin niin. Kokemus oli ikimuistoinen. Tällä kertaa emme vierailleet kartanon sisällä (kierrokselle pääsee tasatunnein), mutta eiköhän tänä kesänä tule tehtyä vielä uusi vierailu.

Kartanon alueen vaikuttavin paikka on mielestäni tämä v. 1913 rakennettu Valhalla. Upeat näköalat ja upea paikka muutoinkin. On jotenkin hyvin hämmentävää löytää tällainen paikka keskeltä Hämettä.  Lisäksi paikka on mielestäni kreikkalaistyyppinen ja nimi kuitenkin viittaa Norjalaisiin viikinkitaruihin.

Tuonne kivutessamme pääsimme muuten maistelemaan kesän ensimmäiset mustikatkin, aika paljon oli jo kypsiä!!

Kuvia otin aika paljon, mutta julkaisen vain nämä, jotta voitte mennä itse ihastelemaan paikan kauneutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati