keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kissanpäiviä

Hänen Armonsa The Kalle tervehtii alamaisiaan.


Meidän Kalle on neiti,  jos poikakissasta voi näin sanoa. Minulla on aina ollut kissa/kissoja mutta tällaista persoonaa ei koskaan aiemmin. Tämä kissa on narsisti. Jos sitä ei huomata, se irrottaa vaikka keittiön kaapeista alalistat tai hyppii (kirjaimellisesti) päin ovea tai läsähtää kahvipöydän herkkujen keskelle, kunnes kaikkien huomio kiinnittyy vain ja yksin Häneen. Jos meidän tyttökissalla onkin karmean kova ääni mutta muuten hän on hyvin kiltti, ujo ja vaatimaton,  niin tämä herra miukuu pennun tapaan ( kuulostaa aivan tismaalleen Paavo Pesusienen Kari -etanalta) mutta käyttäytyy kuin tyranni. Ninni ei viihdy sylissä, tulee kyllä lähelle nukkumaan. Kalle taas tulee syliin kun haluaa, olet valmis tai et, hyppää siis vaikka lattialta olkapäälle ja pitää kiinni.


Kalle ei ollut kuvaustuulella, katse kertoo enemmän kuin tuhat sanaa :).Tästä kuvauksesta rangaistaan alamaisia, tai ainakin tuijotetaan pitkään ja hartaasti sillä "tietyllä katseella". 


Mutta onhan nuo lemmikit vaan ihania. Vaikka monesti manaan tätä karvalandiaa minkä kaksi kissaa ja yksi koira saavat aikaiseksi, en vaihtaisi poiskaan.

2 kommenttia:

  1. Karvojen kanssa on kieltämättä yhtä shouwia, kun on pitkäkarvaisia. Mutta onpas Hän Kalle persoona :)))
    Meillä Gini-daami on se joka ottaa huomion, halusti tai et.. :))
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  2. Mutta on hän vaan niin ihana. :)

    VastaaPoista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati