sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pitkät pitsipolvisukat

Olen kovasti ihastunut tähän Novitan polvisukkamalliin, vaikka se pysyi pitkään "näkymättömänä". Lehdessä sukat oli tehty raitalangasta, ja jotenkin tämän mallin kauneus ei tullut esiin. Mutta ihastus oli taattu, kun ensikerran kokeilin mallia. Pientä muutosta olen tapojeni mukaan tehnyt, eli resori on reilusti pidempi kuin ohjeessa, muutenkin tein pidemmät sukat, ja luonnollisesti näistä löytyy ranskalainen kantapää (vahvistettuna), en oikein muunlaisia enää tee.

Tarkoitukseni oli  laittaa kuvaan valkoiset nauhat , mutta koska valkoinen satiininauha oli päässyt loppumaan, pääsi pinkki polkadot -nauha kuviin, ihan kiva noinkin, tosin koska nämä jäävät omaan käyttöön, tulee tuo nauhan väri vaihtumaan.






Tehty: marras-joulukuu 2013
Malli: Novita syksy 2011, malli nro 34, omin muunnoksin
Lanka: Novita 7-veljestä, tumma lila
Puikot: 3
Koko: n. 39
Lankaa kului: 190 g

5 kommenttia:

  1. on kyllä kauniit sukat, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, itse tykkään näistä kanssa kovasti ja jätän nämä odottelemaan tunikaa/mekkoa joka minun pitäisi tehdä samasta väristä.

      Poista
  2. Itsekkin olen ihastellut tuota mallia, minun kirjassa ne on valkoisena!! Josko kokeilisin minäkin. En ole paljoa neulonut tuota pitsi neulosta, mutta luulen että oppisin sen! Sinun sukkasi on taidolla tehdyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, tässä mallissa pitsiä on myös takana. Tuo malli on tosi helppo ja sen oppii nopeasti ulkoa, eli kannattaa ehdottomasti kokeilla.

      Poista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati