sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Mietteitä tältä päivältä


Mieheni tiedusteli jokin aika sitten mitä haluaisin synttärilahjaksi, ja minä kerroin toiveeni. Tänä aamuna sain sitten tälläiset ihanuudet, ja parempaa lahjaa en olisi voinut saada.  Lienee pakko tunnustautua "aikuiseksi naiseksi", kun toivelistallani ei ole koruja eikä timantteja, vaan ykköstoiveeni oli saappaat;).

Mutta hei, eikös nämä ole aika mageet!??


Menin sitten  hurahtamaan tähän kirjaankin. Nyt on pitänyt "ihan vähän" kokeilla noita ruutuja.


Nyt näitä on jo toistakymmentä. Nopeita tehdä.... Ja hyvähän noita jämälankoja on käytellä pois, kun sain synttäreiksi myös lisää lankaa. 


Tänään oli siis vuorossa kahvittelua ja mukavia hetkiä läheisten parissa. Minua muistettiin niin monilla ihanilla lahjoilla, että ihan nolottaa. Herkkujakin tuli leivottua, mutta niiden kuvaamista en ehtinyt edes harkita.  

Kaiken kaikkiaan todella mukava päivä. Minua odottaa vielä synttäreiden tiimoilta puutarhalla käynti. Kohta piha saa jotain uutta mukavaa kasvustoa,  - ehkäpä uusi omenapuu? Kyllä tämä elämä on vaan ihanaa.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Keskeneräisiä töitä

On varsin mukavaa olla suht luova ja tekevä ihminen. Toisaalta innostus on välillä vähän liiankin kova. Ideoita ja uusia kokeiltavia ihanuuksia on niin paljon, etten malta olla aloittamatta uutta, vaikka edelliset työt olisivatkin kesken. Uskon (ja toivon)  vakaasti, että en ole ainoa, joka harrastaa tällaista.

Olen päättänyt kesäkuussa keskittyä keskeneräisten neule- ja virkkaustöiden tekemiseen. Laitan alle näytille muutamia keskeneräisiä töitä. Näiden lisäksi on tietysti lukemattomia päättelemättömiä sukkapareja yms. jotain pientä :).

Eräästä nettikuvasta iski tämän työn ispiraatio, ja sen toteutus oli tietysti aloitettava heti. Siitä tulee "jotain", en ole vielä itsekään ihan varma mitä, koska mahdollisuuksia ja ideoitahan riittää.


Melko iso kasa afrikkalaisia kukkia odottaa lopullista muotoaan. Tästä tulee aikanaan jotain tosi kivaa.


Tässä myös eräs "ahaa" -työ. Periaatteessa se voisi olla jo valmis, mutta jotain puuttuu. Saattaa olla että koko työ muuttuu vielä ihan joksikin toiseksi mitä piti....


Ja ihana ikuisuusprojektini. Tämä kirjava dominopeitto on jo nyt varsin kookas, mutta en halua/malta/raaski lopettaa sen tekemistä. Eli homma jatkuu edelleen.


Ja luonnolisesti, minä en olisi minä, jos en olisi TÄNÄÄN aloittanut uutta pidempää projektia, tavoitteena että tuo valmistuu v. 2016 kevääseen mennessä :)


Ai niin. toki varastosta löytyy valtaisia määrä isoäidin neliöitä odottamassa käyttötarkoitustaan, sekä pari pienempää domino-jämälankaprojektia, niin ja lisää Afrikkalaisia kukkia... 

Miten te muut, onko samaa luovuuden pursuilua havaittavissa?? 
Älkää nyt vain sanoko että olen ainoa "hassu" näiden töitteni kanssa.

Inspiroivaa illan jatkoa!

Toivoo Kati

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kaneli-palmikkosukat

En pääse laittamaan uusia kuvia, koska kuvausmallini on kiireinen, eikä ehdi kuvattavaksi. Esitetellään siis toukokuun alun tuotoksia. Olen jo aiemmin tehnyt Kaneli-lapaset, ja tietysti piti kokeilla myös sukkia. TOIMII. Näihin pitää jouluksi tehdä myös lapaset, niin on taas yksi joululahja valmiina.

Kiitokset Iinulle ihanan mallin suunnittelusta ja jakamisesta. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa muitakin Iinun luomuksia, siinä on blogi missä silmä lepää ja mieli rauhoittuu.


Malli: Kaneli-palmikkosukat Iinun ihastuttavasta blogista
Tehty: 3.-7.5.2014
Lanka: Novita Wool punainen
Puikot: 3
Koko: 38
Lankaa kului: 73 g

Huomenna päättyy lapsilla koulutyö, kyllä on mennyt aika taas nopeaan. Tässä vaiheessa toivotan paljon onnea kaikille koulutiensä päättäville sekä muille muuten vaan mukavaa lomaa!

Loistavaa viikonloppua 
toivoo Kati


torstai 22. toukokuuta 2014

Jotain pientä

Juuri nyt työn alla on todella kummallisia virkkaus- ja neuletöitä, en vielä tiedä mitä niistä tulee, mutta katsotaan.... Sillä välin näytille pieniä jämälangoista tehtyjä vauvasukkia. Lahjoituslaatikkoon nämäkin päätyvät, ovat sen verran pieniä.




Viikonlopun jälkeen palaillaan sitten keskeneräisten töiden kera ja niitähän riittää. Hyvää viikonloppua!

tiistai 13. toukokuuta 2014

Aallonmurtaja sukat

Ihailen suunnattomasti TiiQ:n taitoa suunnitella toinen toistaan kauniimpia malleja ja saada ne vielä todella toimiviksi /selkeiksi ohjeiksi. Pakkohan tämäkin malli oli kokeilla, ja varmasti tulen tekemään useammatkin tällä mallilla. Tykkään! Jos jonkun mielestä tuo kuvio näyttää haasteelliselta, voin kertoa, että mallin oppii nopeasti ulkoa, on selkeä ja helppo. Kiva projekti neuloa, suosittelen lämpimästi.


Oikean karkki kesäsukat näin pinkkinä.

Mukavaa oli myös tuo Step neuloa, ja tuntuma jalassakin oikein pehmoisen mukava.

Tehty: 29.4.-3.5.2014
Malli: Aallonmurtaja by TiiQ, kärki omaan tapaan
Lanka:Austermann Step, pinkki
Puikot: 2,5
Koko: 38-39
Lankaa kului: 66 g

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Aika ihanaa elämää


Hyvää äitienpäivää 

Minun äitienpäivää kuului hyvää ruokaa, herkkuja, kukkia,  käsityöaiheisia lahjoja, läheisten seuraa. 


Upeaa taidetta tyttäreni kätösten kautta.


Myös mummo sai oman taideteoksensa (Handmade by Veera).


Ja yllätys, yllätys, mummolle lähti myös nämä aika herkullisen väriset Honka-sukat. 
(kuvissa sukat menivät vahingossa vääriin jalkoihin, mutta voihan niitä pitää näinkin)

Tehty: 25.-28.4.2014
Malli: Honka-sukat, pienin muokkauksin
Lanka: Drops Fabel värinro 911
Puikot: 2,5
Koko: 38
Lankaa kului: 61 g