sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Maailman parhaat tossukat

Edelleen mennään viime vuoden käsitöillä. Näistä tossukoista tuli minun omat lempparit. Aivan ihanat jalassa, ei varpaat palele. Ohjeen bongasin Lankahelvetin inspiroivasta blogista (linkki tuolla kuvan alla).   Ensimmäisistä tossuista tuli minun jalkaani turhan pienet joten toisiin muokkasin alkuperäistä ohjetta itselleni sopivammaksi ja esim. kantapäähän neuloin vähän useamman kerroksen. Näistä tuli sitten juuri passelit, ja tossut vain paranevat käytössä. Seuraaviin tossuihin meinaan laittaa tuohon varteen metalli- tms. napit koristeeksi.

Näitä on pakko saada lisää. Nyt olen palannut jo osa-aikaisesti töihin, mutta vielä ei ole suuremman neulonnan aika. Olen kyllä jo hitusen kokeillut neulomista ja vähän kerrallaan pienen pienin annoksin voin jo jotain tehdä.  Paksuja puikkoja en kyllä vielä uskalla kokeilla.

Tehty: 10-11/2014
Malli: Varrelliset huopatossut
Lanka: Novita isoveli (musta) ja Novita Joki (sininen)
Puikot: resoriin 5 ja muuten  7
Lankaa kului n. 150 g (mustaa kului n. 50 g)

2 kommenttia:

  1. Onpa niin lämpimän näköiset, juuri tuollaiset tarvitsisin mökille, kun aletaan siellä taas käymään näin keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, kyllä nämä ovat tavallisia villasukkia lämpimämmät. Silti ihanan pehmeät jalassa. Mökillä aivan ehdottoman hyvät keväällä ja syksyn viiletessä. Nuo on minulla jalassa kotona todella usein ja tykkään!!

      Poista

Rakastan kommentteja, joten olen todella iloinen jos jätät viestin käynnistäsi. Olet lämpimästi tervetullut uudelleen.

Toivoo Kati