keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 viimeiset käsityöt ja pieni yhteenveto

               Toivon Sinulle hyvää  ja onnellista Uutta Vuotta 2014

Meillä vuosi vaihtui oikein rauhallisissa tunnelmissa ihanien ystävien kanssa lautapelejä pelaillen ja herkutellen hyvästä ruuasta. Kiitokset vielä mukavasta illasta! 

Illan aikana ehdin vielä seurustelun lomassa neuloa muutamat pienet sukat. Nämä ovat todella pieniä eli ihan vastasyntyneille tarkoitettuja. Ajatuksena on, että teen näitä vauvasukkia jämälangoista, ja tarjoan niitä sitten läheiselle synnärille. Lankaa näihin kului 18-20 g ja sukat on neulottu 2,5 puikoilla.


Vuoden 2013 aikana syntyi käsitöitä varsin mukavasti. Joitakin on vielä kesken, eli ihan tarkkaa langankulutusmäärää en vielä tiedä, mutta eiköhän se 11 kg:n paikkeilla ole. Pelottavaa, ja lähes noloa myöntää, että minulla on varastossa vielä n. 25 kg lankaa ja tähän ei ole laskettu jämälankoja!!! Ehkä noita omia lankavarastoja on ajoittain hyvä käydä läpi, niin ymmärtää mitä kaikkea kaappien kätköistä löytyykään, en mitenkään olisi arvannut lankavaraston paisuneen noin valtavaksi. Tavoitteena onkin pitää v. 2014 lankaostot mahdollisimman pieninä. En usko, että ihan ilman lankaostoksia pärjään, mutta lankavarasto ei saa kasvaan yhtään vaan ensi vuoden lopussa kokonaismäärän on oltava pienempi.Ehkä tämä on jonkinlainen uuden vuoden lupaus?!?!

Ohessa pientä listaa tekemistäni töistä.

    YHTEENVETO v. 2013
SUKAT
42
LAPASET
21
PIPOT JA MYSSYT38
TUNIKA/mekko1
LEIKKIRUOKAsetti5
AMIGURUMI4
KÄNNYKKÄKOTELO2
HUIVIT6
TUOLINPÄÄLLINEN1
SATULANPÄÄLLINEN1
TYYNYNPÄÄLLINEN1
VAUVANPEITTO1
VAUVAN VILLATAKKI1
TOSSUT3
MUUT7
PANNULAPPU9
 YHT.143



lauantai 28. joulukuuta 2013

Pätkiskakku

Ihanan rentouttava ja rauhallinen joulu on vietetty ja arki alkaa häämöttää. Nämä vapaat tulivat tarpeeseen.

Ulkona on edelleen synkkää ja ikävää, joten piristykseksi testailin eri blogeissa paljon kehuttua pätkiskakkua ja tässä lopputulos.


Nyt en valitettavasti  muista mistä olen tämän ohjeen bongannut (siitä on jo aikaa) ja ketä voin tästä ihanasta ohjeesta kiittää,  mutta suurin piirtein näin tämän tein.

PÄTKISKAKKU

5 dl vehnäjauhoja 
3 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
1 rkl leivinjauhetta 
4 rkl kaakaojauhetta (esim. van houten tms.) 

150 g sulatettua voita tai margariinia 
2 dl maustamatonta jogurttia 
6 patukkaa pätkistä  (laitoin 7)
3 munaa 

(lisäsin sekaan tilkan kahvia, määrää en tiedä koska kaadoin suoraan pannusta)

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Lisää paloitellut pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita. 
Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. 
Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. 
Laita taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n.45 minuuttia 175 asteessa. 

Kuorrutus: 
170g suklaata (itse käytin laktoositonta Brunbergin suklaata)
100g voita 

Sulata aineet varovasti liedellä ja valuttele jäähtyneen kakun päälle. Lisäilin päälle vielä mantelirouhetta.



Lopputuloksena saimme herkutella todella maukasta ja mehevää kahvikakkua, nam. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Tätä herkkua löytyy jatkossakin meidän kahvipöydästä. 

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulusukat


Joulukiireet painaa päälle, mutta sen verran nolottaa tämä blogihiljaisuus, että nakkaan tänne jotain näytille.
Näistä punaisista sukista tuli kyllä aika herkut. Näyttävät vielä paremmilta jalassa, mutta koska jalkoja ei (taaskaan) ollut saatavilla, tyydytään tähän.


Tehty: 8.-14.10.2013
Malli: Nappivarsisukat , muunnos tästä mallista
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3 ja 3,5
Lankaa kului: 190 g
Koko: 38-39

Täällä odotetaan joulua todella kovasti. Eikä vähiten siksi että saan viettää jouluviikon ihan vapaalla!!! YES, yes, YES! Varsinaista lomaahan minulla ei vielä ole, mutta töitä on tullut ahkeroitua sen verran, että nuo pari arkipäivää jouluviikolta vaihtuivat vapaiksi. Ihanaa. 

Odotan/toivon ja uskon, että joulupukki toimittaa minulle palan hyvää suklaata, mukavan kirjan tai mielenkiintoisen huumori/maisemapalapelin ja pääsen vain "olemaan" ja lataamaan akkuja. Toiveissa on myös, että pääsemme pelailemaan lautapelejä koko perheen kanssa, eli laatuaikaa luvassa.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tonttusukat

Näitä iloisia tonttusukkia on vilahdellut eri blogeissa ja facebook -ryhmissä. Tottahan minunkin piti kokeilla omia versioita. Aika hauskat, ja mikä mukavinta, todella helppoa kirjoneuletta (ei pitkiä langanjuoksuja). Itse jätin kirjomatta silmät noille tontuille, eivät mielestäni tarvitse,  tai ehkä minun tontut ovat vaan rivissä selkä katsojaan päin. Ainoa asia mikä näissä ei ollut mukavaa, oli tietysti tuo lankojen päättely. Siitäkin huolimatta, näitä on tulossa lisää.


Tehty: 12.-14.11.2013
Ohje: Kuvio Dropsin sivuilta täältä, oma mukaelma muutoin
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: 3,5
Kulutus: 132 g
Koko n. 38

perjantai 8. marraskuuta 2013

Broken seed -sukat

Uusi makuuhuone on vielä sen verran kesken, etten kehtaa kuvia laittaa, mutta toivottavasti tilanne saadaan pian korjattua. 0 euron budjetin askartelukopperonikin on lähes esittelykunnossa, yes!

Käsitöitä olen tehnyt koko syksyn PALJON, valitettavasti nuo minun kuvausjalkani/käteni ovat hyvin vähän kotona ja joudun nyt tyytymään tällaiseen surkeaan otokseen. Haluaisin kuvata sukat ja lapaset käytössä ja ulkona jos vain mahdollista, mutta aina se ei onnistu. Tähän probleemaan täytyy keksiä jokin ratkaisu.

Kun näin tämän broken seed -sukkien mallin ensimmäisen kerran, oli pakko laittaa heti tehtävien listalle. Malli on yksinkertainen ja helppo, mutta samalla mukavasti vähän erilainen. Tein myös mustana vastaavanlaiset, mutta ne on tytär jo ominut itselleen.


Tehty: 7.-9.9.2013
Malli: Broken seed -sukat
Lanka: Nalle Kukkaketo kesäkimppu + valkoinen
Puikot: 3
Kulutus: 86 g
Koko: n. 38