sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kiertoradalla


Ullasta löytyi ohje näihin ihanuuksiin. Malli on yksinkertainen, helppo toteuttaa, mutta todella kaunis ja näyttävä. Tämä malli koukuttaa kyllä kiitettävästi ja nyt jo kolmannet puikoilla. Taitaa ensi jouluna löytyä aika monesta paketista tällaiset.



Ohje: Kiertoradalla 
Lanka:  Schachenmayr Bambino Ull
Puikot: 2,5
Koko: 38-39
Kulutus: 73 g

Minulle, kuten varmaan monella muullakin on aina monta työtä yhtäaikaa tekeillä. Olen nyt päättänyt saattaa kauan aikaa tekeillä olleita töitä valmiiksi asti. Saa nähdä kuinka onnistun. Eilen saatoin yhden jo yli vuoden puikoilla olleen huivin valmiiksi ja olen niin tyytyväinen. Vaikka flunssa kiusaakin ja yskä ei anna yöllä nukkua, niin kädet toimivat ihan moitteettomasti ;)

perjantai 16. elokuuta 2013

Multnomah-huivi kokoluokkaa "puolijoukkueteltta"

Taas vaihteeksi näytille Multomah-huivi. Tällä kertaa tästä tuli epähuomiossa ihan valtavan suuri. Tällainen riski on aina olemassa kun tekee käsitöitä TV:tä katsellen. Lopputuloksena kuitenkin todella hankalasti kuvattava mutta kauniin värinen ja varmasti lämmin huivi. Tämäkään huivi ei jää itselleni, vaan menee lahjalaatikkoon odottelemaan. Kaksi Multnomah-huivia odottaa vielä pingotukseen pääsyä, eli yrittäkää kestää, näitä näkynee jatkossakin.



 Tässä näkyy että kokoa huivilla on reippaasti.


Malli: Multnomah (linkki löytyy aiemmista huivipostauksista)
Lanka: Liukuvärjätty Viron Villa
Pyöröt: 5,5
Kulutus: 175 g

tiistai 13. elokuuta 2013

Nilkkurit

Olen yrittänyt käyttää jämälankoja ja tehnyt joitakin tälläisia matalia kesäsukkia. Jämälankoja riittää, joten aika monet parit ovat vielä tuloillaan.



Malli: Omasta päästä, ihan perussukkaa nirkkoreunalla
Lanka: Drops Fabel ja tuo värilanka on jotain??
Puikot: 2,5
Lankaa kului: 36 g
Koko: 38-39

Tänään yritän saada kolme huivia pingotukseen, jos vain löydän jostain tilaa riittävästi. Niistä lisää myöhemmin.

maanantai 5. elokuuta 2013

Kadonnut kaukosäädin


Nyt taisi selvitä mitä karvaiset ystävämme puuhaavat kun me olemme töissä. Aika pitkään ehdimme tuota kaukosäädintä etsiä.


maanantai 29. heinäkuuta 2013

Juhlien jälkeistä elämätä

Juhlista on nyt kulunut reilu viikko, ja pikkuhiljaa tuntuu että normi arki alkaa taas pyöriä. Aivan ihanat juhlat vietettiin, mutta aikamoista pakerrusta tuollaiset juhlat aina vaativat.

Täällä syntyy kyllä koko ajan erilaisia tuotoksia ja juhliakin varten tein kaikenlaista, mutta niin on laiskottanut etten ole edes blogeja päivittänyt, anteeksi.... Täällä on vaan tehty töitä, marjastettu ja mökkeilty.

Tänään kuitenkin näytille yksi juhliin liittynyt tekele. Eli meillä kiusattiin juhlavieraita pienillä leikkimielisillä kisailuilla ja erään kisan voittaja kruunattiin tällaisella pipolla, oli lajissaan kerrassaan sikahyvä. Onneksi ystäväpiiri on rentoa porukkaa, ja voittakin piti urheasti pipoa illan mittaan päässään :)


Malli:  omasta päästä, aika peruspipo hieman somistettuna :)
Lanka: Novitan 7-veljestä
Virkkuukoukku: 5
Kulutus:  kaikkineen n. 65 g

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Multnomah-huivi no 2

Jihuu, meillä alkoi viimein oikein kunnolla remontti, eli toisesta autotallista tulee vihdoin makkari, ja viereisestä pikkuhuoneesta sitten minulle askarteluhuone!! Arvatkaas vaan olenko innoissani. Laittelen remonttikuvia myöhemmin.

Ja ihan tämän aloitetun remontin ansiosta pääsi autotallin seinälle pingotukseen tämä Multnomah-huivi. Valittelin ettei tätä isoa huivia saa mihinkään pingotukseen, ja nyt kun seinäpinnoilla ei ole väliä, vaihtuvat kuitenkin, niin näppärästi mies naulasi tämän suoraan seinään :) Tarkoitukseni oli kuvata tämä hieno seinätaideteos, mutta kun tulin töistä oli huivi poissa ja samoin levyt seinästä....

Tällä kertaa neulominen sujui kuin leikki eikä mitään ongelmia ollut. Täytyy oikein ihmetellä miten onnistuin mokailemaan tuon ensimmäisen kanssa, koska tämä on äärettömän helppo malli. Huivista tein alkuperäistä ohjetta isomman, eli tästä tuli "kääriytymiseen" sopivampi.

 Huivilla on kokoa ihan riittävästi.

Aikamoinen väripläjäyshän tämä huivi on.

                                   
 Ihan kiva vaikka näinkin, tuohon vaan jokin solki että pysyy vauhdissa mukana.
Malli: Multnomah 
Lanka: Liukuvärjätty Vironvilla
Puikot: 5,5 pyöröt
Lankaa kului: 145 g

Tämäkään huivi ei taida kotiin jäädä, mutta onneksi seuraava huomattavasti hililtympi versio on jo puikoilla ja sen varaan ihan itselleni.